Aurinkoista karkauspäivää!

Helmikuu on mennyt hieman ihmetellessä, käsitöitä ei ole valmistunut kuin nimeksi. Karkauspäivän ansiosta tämän kuun saldo hieman kohentui kun päästelin hetki sitten puikoilta huivin - ja tällä kertaa neuloin sen ihan itselleni.

Mallin kekkasin SK 2/2016-lehdestä, lanka - yksi poikani kehruuksista - on  koostumukseltaan 70% merinoa 30% seacellia, ihanan pehmoista ja seacellin ansiosta mukavan liukasta neulottavaa. Menekki  tähän  metrin mittaiseen huiviin oli 161 g, neuloin 5,5 mm:n pitkillä puikoilla. Oli muuten jännä tunne neuloa pitkästä aikaa pitkillä puikoilla, yleensä tulee käytettyä pyöröjä  kun ne ovat niin kätevät ja keveät.

Poika pyöräytti minulle karstamyllyllä vähän kehrättävää. Tässä   parisataa grammaa lampaanvillan ja koirankarvan sekoitusta  suhteessa n. 40/60.

Sain  myös lainaksi pojan karstat, joilla harjoittelin koiran karvan karstaamista. No eihän se homma ihan sormia napsauttamalla sujunut,

kun en juurikaan ole karstoja käyttänyt, mutta kyllä näistä lepereen tapaisista varmaan saa jotain  aikaiseksi. No,  harjoitus tekee varmaan tässäkin  mestarin - ja siihenhän on pyrittävä että motivaatio säilyy. Heh!
Edellispostauksessa olleiden  säärystimien langan kehräsin  karstaamattomasta karvasta, mutta luulen että tästä karstatusta homma hoituu paljon kätevämmin, ainakin liiat takut  ja roskat jäävät karstoihin.

Toivottelen uudet lukijani tervetulleiksi joukkoon ja jään tältä osin odottelemaan soittoa hammaslääkäriltäni - tiedossa pientä hammasremonttia....

 Valoisaa päivää!

- ievastiina

..eipä tullut niitä joogasukkiakaan vaan...

neuloin lopulta säärystimet.

 Neuloin 4o 4 n kierrettä - siitä tuli mukavan muhkea pinta eikä ollut yhtä yksitoikkoista neulottavaa kuin pelkkä joustinneule. Yläjoustimen jälkeen tein reikäkerroksen ja pujotin valmiisiin säärystimiin ketjusilmukkanauhan mahdollista kiristystarvetta silmällä pitäen.  47 cm pitkiin säärystimiin lankaa kului metriä vaille 91 g, ts. koko kehruus, eikä se ole paljon.
  
Vaikka ite sanonkin, niin näistä tuli aika kivat. Tykkään langan väristä, siinä näkyy koko naapurin koiran värien kirjo - aika maanläheinen väritys vaaleanharmaasta beigeen ja tumman harmaaseen.  Lanka ei ollut kovin tasaista sen enempää paksuudeltaan kuin väriltäänkään, mutta ihanaa neulottavaa kuitenkin. Mieltäni lämmitti kovasti se kun saaja oli todella otettu näin  henkilökohtaisen uniikista neuleesta.


Muuta käsityötä ei ole syntynytkään,  aika on mennyt lumitöissä ja keuhkoja pihalle yskiessä. On nimittäin oikein vuosikymmen yskä päällä.

Nuorimmaiseni lupasi tuoda minulle varastoistaan pestyä lampaanvillaa ja seuraavan kehruukseni olen ajatellut tehdä siitä ja koirankarvasta noin puolet ja puolet kumpaakin.  Yritän antautua vähän enemmän tuolle kehräämiselle, siinä on niin paljon sellaista mitä ei opi kuin tekemällä ja taas tekemällä.
 Kuitenkin ihan ensiksi on vuorossa lapsenlapselle luvattu, ristipistoiltava kissatyyny ja sitä tarvikepakettia innolla odottelen.

Ilahduin kovasti kun olen saanut uuden lukijan. Tervetuloa Knea! Joukkoon mahtuu vielä muitakin....

Aurinkoisia päiviä odotellessa

- ievastiina

Koirankarvalankaa..

...syntyi lopulta - hieman hitaasti, mutta kuitenkin - 91 g /320 m.

Kehräsin langan yksinomaan koirankarvasta ja pesin valmiin langan haalealla vedellä ilman pesuainetta. Kehrättävä karva oli sellaisina tuppoina mihin  se oli koiraa harjattaessa jäänyt, siis valmiina lepereinä, hieman irtoroskia ja takkuja joukossa, mutta muuten ihan mukavaa. Itse kehrääminen oli hieman työlästä puuhaa, sillä karva on vähän liukasta yksinään kehrättäväksi.   Nyt ymmärrän hyvin sen, miksi kehräämöt  käyttävät koirankarvalangassa mukana lampaanvillaa, se kun sitoo kehrättävät kuidut paremmin toisiinsa.  Minulla vain oli ihan vissi tarkoitus  tehdä tuo lanka tällä tavalla sen vuoksi, että saan neulotuksi pienen kiitoslämpimäisen karvasäkin lahjoittajalle. Aluksi suunnittelin neulovani kämmekkäät, mutta lankaa on nyt sen verran, että taidan saada neulotuksi siitä joogasukat.  Ja ellei  tämä lanka riitä  niihin niin saan  kehrätyksi lisää, sillä karvaa on vielä vaikka kuinka paljon ja tuotantolaitos - naapurini hollannin pystykorva Usko - pyörii edelleen.

Mutta nyt langat kerälle että pääsen neulomaan.

Mukavaa torstaipäivää!

- ievastiina

...yks juttu unohtu tuossa päivällä...

Paistoin tänään  elämäni ensimmäisen pataleivän. Niin, hurahdin tällaseen muotivirtaukseen.
Leipä onnistui todella hyvin, tuli maukasta, rapeakuorista ja muhevaa. Kannattaa kokeilla jos  omistaa rautapadan ja jos vain vähänkin kiinnostaa.... netti on täynnä erilaisia ohjeita...

Oma leipäni  valmistui näin: eilen iltapäivällä laitoin taikinakulhoon n. puoli litraa vehnäjauhoja ja pari desiä kaurahiutaleita, 1 tl kuivahiivaa, n. puoli ruokalusikallista murskattua sormisuolaa, n. 3,5 desiä lämmintä vettä (ei yli 42 asteista ettei hiiva pala). Sekoitin nämä kaikki keskenään - siis vain sekoitin puuhaarukalla) ja jätin löysän taikinan tekeytymään vuorokaudeksi. Peitin taikinakulhon tuorekelmulla johon tein  muutaman reiän.
Tänään n. vuorokausi myöhemmin, laitoin padan uuniin ja uunin lämpenemään 230 asteiseksi. Uunin ja padan lämmetessä kaadoin taikinan  runsaasti jauhotetulle leivinpöydälle ja kääntelin nuolijalla  levinneet  taikinan reunat  yhdeksi "kasaksi". Kun uuni oli lämmennyt nostin padan hetkeksi pois uunista, siirsin taikinan yhtenä kasana  kuumaan pataan, laitoin kannen päälle ja padan uuniin. Puolen tunnin paistamisen jälkeen otin kannen pois ja annoin leivän paistua vielä parikymmentä minuuttia. Kypsä leipä oli helppo kumota padasta. Vaikeinta olikin odottaa leivän jäähtymistä ja herkuttelemaan pääsyä.

Heti herkkuhetken jälkeen laitoin uuden taikinan tekeytymään, joten  vielä huomenissakin on luvassa samaa herkkua. 

Jokohan tässä nyt tulivat kaikki kiireellä kerrottavat  asiat. Näin pimeänharmaana päivänä tuntuu olevan  puutetta älykkäästä tekemisestä, joutaa kerrankin surffailemaan koneella melkein työkseen....

Enskertaan!

- ievastiina

..liukasta laskiaista...

..mutta varovasti, taitaa olla varsin liukasta tien päällä. En kaipaisi  ensinkään vesisateita, mutta kai tähän on tyydyttävä. Ja sama kai se on mitä taivaalta tulee niin kauan kuin tuvan katto pitää kaiken ulkopuolella. Käsitöiden tekoon - tai tekemättömyyteen - sillä ei liene merkitystä, tulos on yhtä vähäistä.

Otin pitkästä aikaa värttinän ja koirankarvasäkin esille.

Hitaasti mutta varmasti on syntynyt ohuen ohutta säiettä, rullalla sitä on 32 g ja värttinän vieressä on kehräämätöntä karvaa 23 g. Laskujeni mukaan näistä syntyy valmista, ohutta  3-säikeistä lankaa sen verran että saan pieneen naisihmisen käteen käyvät kämmekkäät.  Ja ellei lankaa tule tarpeeksi niin karvaa kehrättäväksi on vielä iiiso säkillinen...

Onhan minulla toki vanha rukkikin, Ristiina nimeltään, mutta toistaiseksi vieroksumme toisiamme.  Kerron,  jos ja kunhan pääsemme  läheisempään ja molempia osapuolia tyydyttävään kosketukseen, toistaiseksi ongelma on muodostunut minulle henkilökohtaiseksi.

Edellistä ongelmaa  miettiessäni  ja siihen ratkaisua hakiessani olen tyytynyt tutkailemaan hankintojani, talvella ostamaani Neulemestari-kirjaa  ja loppuviikolla ilmestynyttä Suuri Käsityö-lehteä

sekä varsinkin tätä kotipuutarhurin hyötykasviopasta,

tämä kun tuo keväisen mielen ihan käden ulottuville.

 Yritän kuitenkin pitää käsityöt ja puutarhahommat erillään - varsinkin näin kirjallisessa mielessä -  ja sen vuoksi  olen myös Taimella...

Tämmöistä puuhastelua on ilmassa tällä kertaa,  jotain muuta seuraavalla...

Iloista laskiaissunnuntaita!

..helmikuu on tullut...

...valkohanget ovat kuitenkin hakusessaan. No minulle riittää tämäkin lumi. Viime viikolla lunta satoi sen verran paljon, että sain jumpata niiden kanssa enemmän kuin koko alkutalven aikana yhteensä. Ja nyt vesisade on nollannut senkin tehdyn työn. Pimein talvi meni minulta melkein huomaamatta  kaikenlaista pientä väsätessä. Kuitenkin  on aivan ihanaa  kun aurinko paistaa ja päiviin on tullut  jo vähän pituutta lisää. Mitenköhän maltankaan keskittyä käsitöihin kun siemenluettelot ja kuvastot puskevat postiluukusta ja into alkaa kyteä taimikasvatukseen......

Mutta vielä sentään olen saanut jotain valmistakin aikaiseksi. Eilisen illan tunteina sain viimeistellyksi nuorimmaiselleni neulepaidan.

Omasta mielestäni siitä tuli oikein hyvä, mutta lopullinen arvio kuulunee illemmalla kun poika tulee paitansa hakemaan.

Karkeana ohjeena käytin Novitan syksy 2014-lehden  mallia n:o 65  ja lankana oli (pojan hankkima) Novitan Metso - 100 % akryyli -  jota kului  tähän M-kokoon 671 g. Vyötteen puikkosuositus oli n:o 6 mutta neuloin reilusti pienemmillä eli nelosilla, pyörönä kainaloihin saakka ja tasona lopun, hihat neuloin nelosen sukkapuikoillla.  Lanka oli kyllä ihan mukavaa neulottavaa mutta kuuden  numeron puikoilla neulottaessa neuleesta olisi tullut   aivan mahdottoman väljää ja luultavasti myös helposti venyvää -  olen yleensäkin  aika epäluuloinen akryylineuleiden käyttäytymisen suhteen ja jo lankaostoksia tehdessäni jätän akryylilangat  kokonaan pois luvuista . Muovia mitä muovia!!! Tosin tämän langan hankinnassa oli vaikuttimena ollut väri eikä se hassumpi ollutkaan.

Tammikuu ei ollut mikään kummoinen valmistuneiden käsitöiden suhteen, yhteensä 8 eri neuletta sain valmiiksi ja lankaa niihin kului yhteensä 1210 g, josta määrästä oma lankavarastoni hupeni vain 539 g - ja siihenkin oli hankittu parisataa grammaa uutta lankaa....  Ei siis hurraamista!!!!

Nyt pää on taas ihan tyhjä eikä seuraavasta neuleesta ole hajuakaan.   Sitä miettiessä taidan paistaa kasan lettuja ja herkutella niillä pikkukoululaisten kanssa!

Herkkuhetkiä teillekin ja auringon paistetta!

-ievastiina